Aki ja Annukka tekee pihalla lumitöitä ja mä en voi muuta kun tuijottaa niitä ikkunasta. Omakotitalossa asumisessahan on tietty jotain ärsyttäviä juttuja (mullahan on ollut talo jo ennenkin joten aivan yllätyksenä ei tuu sähkölaskut ja muut) mutta nämä hetket tekee kyllä niiden sähkö- ja muiden laskujen maksamisesta sen arvoista. Annukka on niin onnellinen kun se saa hääräillä ulkona ja kyllä se vaan kesällä tuli huomattua että meikäläinen ei paljon halua viettää aikaa kerrostalon yhteispihalla. On se oma piha kyllä ehdottomasti omakotitalon yks parhaimpia puolia. Aivan odotan että päästään taas touhuilemaan keväällä kukkapenkkejä ja syksyllä haravoimaan. Laihialla Annukka oli aina NIIN tärkeänä kun sai auttaa iskää (ja tietty äitiäkin) pihatöissä.
Kasikuvaksi aioin valita jonkun aikaisemman pihakuvan meidän omasta perheestä mutta päätinkin valita kuvan vuodelta 2009. Kuva on vuoden ensimmäiseltä päivältä ja taas yllätys yllätys, Sundomista. Tsekatkaa tuo jää! Ihan uskomatonta! En oo koskaan nähnyt että meren jää olisi noin kirkas peili. Sain koko sarjan ihan mahtavia kuvia tuolta päivältä kun seisoskelin sujuvasti paikoillani (olin kunnon hylje -> Annukka syntyi reilun kuukauden päästä) muiden luistellessa ja potkutellessa potkukelkalla.
Tämän kuvan niistä monista valitsin siksi että tässä kuvassa on mun siskonpoikani Jere-Matti. Jere-Matti on mun kummipoikani Oskarin pikkuveli ja Annukan suuri rakkaus. Tämänkin pojan tämänhetkinen ikä on vähän hakusessa..sanoisin että tyyppi on 5 vee (?!?) ja voi että Annukka odottaa aina "Jeemun" näkemistä. Usein serkukset on yhtäaikaa mun mutsin luona ja viime viikolla Annukka pääsi Jermun kotiin hetkeksi leikkimään. Jermu ei oo läheskään NIIN innoissaan Annukasta kuin neiti Jermusta mutta ihanasti nää tulee keskenään juttuun.
Jotenkin tää kuva on NIIN sunnuntai, eikö ookkin? Mun mielestä sunnuntaina otetaan just tällaisia kuvia. Silloin on aikaa notkua perheen kanssa, ulkoilla ja silloin kuuluu auringon paistaa.
Rentoa sunnuntaita! (vaasalaiset muistaa tulle sit jumpalle klo 16.30 jonka jälkeen rentoutuminen saa alkaa uudelleen)
Sannis
Apua, onko Jermu jo 5, hui!!!! Ihana kuva ja sopii just hyvin sunnuntaille :D Mà linkitin just sun blogin mun viimesimpààn postaukseen ja siinà on ihan minimini haastekin jos jaksat osallistua :D Haleja!
VastaaPoistaNo nyt ei pysty kyllä ihan varmuudella sanoa :) Mutta jos toi kuva on otettu kolme vuotta sitten niin ei kai se nyt neljääkään voi vasta olla?! Vai voiko? Jermun äiti pystyy ehkä varmistamaan tämän asian. Kirjoitin ensin neljä ja sit vaihdoin sen viiteen :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta. Olin nopea ja vastasin heti!
Kaunis iltavalo ja jää... Upea kuva!
VastaaPoistaTuli kyllä tosiaan koko sarja ihan mahtavia kuvia vaikka kamera on ihan tavallinen pokkari.
PoistaUlla-mummu kertoi että Jermu on kuin onkin vasta neljä vee. En mä ihan täysiä tätipisteitä kyllä saa :)
VastaaPoista